SULJEMME MAALISKUUN AJAKSI

1.3.2021 Yleinen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen 26.2.2021 yleisestä COVID-19 epidemiatilanteesta johtuen  yleisten-, julkisten- ja asiakastilojen toiminnan rajoittamisesta ja sulusta 1.-14.3 väliseksi ajaksi. Ravintolat suljetaan 8.3. alkaen kolmeksi viikoksi. Me olemme päättäneet ennakoida ja kantaa vastuumme epidemian leviämisen ehkäisemiksi ja näillä näkymin pidämme toimipisteemme Helsingissä ja Vantaalla suljettuna koko maaliskuun ajan.

Varauksia voi tehdä normaalisti 1.4.21 eteenpäin myös maaliskuun aikana. Suosittelemme varaustavaksi maaliskuussa sähköistä varausjärjestelmäämme tai sähköpostia. Puhelintiedusteluihin vastaamme arkipäivisin mahdollisuuksien mukaan, mikäli et heti tavoita meitä puhelimitse, niin olethan kärsivällinen, soitamme takaisin.

Ylös